 |
THE GODFATHER II
Kuuban vallankumouksen aattona järjestetty rikollisjärjestöjen
huipputapaaminen muuttui verilöylyksi. Perheesi kummisetä
tapettiin ja sinun on otettava ohjat pahasti kärsineessä
järjestössä. Osaavalle miehelle on aina käyttöä, joten kun
Yhdysvaltain senaatin järjestäytyneen rikollisuuden
tutkintakomissio ottaa Michael Corleonen silmätikukseen, sinut
kutsutaan korjaamaan perheen tilanne New Yorkissa ja
laajentamaan toimintaa uudelle alueelle: Miamiin. Kerää
tarvittava arsenaali, solmi liittoutumia ja tee diilit, joita
tarvitset pystyäksesi puolustamaan järjestöäsi ja rankaisemaan
vihollisiasi. Päästäsi luvataan tietenkin tuota pikaa palkkio ja
asemiehet ovat aina kintereilläsi, mutta älä ota sitä
henkilökohtaisesti – tämähän on vain bisnestä |
15
€ |
|
|
FARCRY 2
Vuoden pelikokemus käydään kauneimmassa ja
vihamielisimmässä maailman kolkassa - Afrikassa. Olet
jumittunut kahden sotaisan ryhmittymän väliin sodan
runtelemassa Afrikassa. Kohteesi on The Jackal, mystinen
kaveri, joka on uudelleen aktivoinut asekauppiaat, heimojen
väliset vihat ja uhkaa näin tuhansien ihmisten henkiä.
Tehtävän onnistuminen edellyttää taistelua molempia ryhmiä
vastaan menestyksekkäästi, juonimista, vihollisen
tunnistusta ja tiedustelutietojen hyödyntämistä,
vastapuolien heikkouksien havainnointia ja suvereenia
neutralointitaitoa ylivoimaista vihollista vastaan.
Kaikenmoinen kikkailu on sallittua. Apuna ovat taitosi,
kykysi ja brute force (ts. raaka voima). |
15
€ |